Kulttuurimme vaaliminen
Minua oli jo pitkään vaivannut ajatus siitä, miten helposti oma kulttuurimme voi muuttua näkymättömäksi – ei siksi, ettei sitä olisi, vaan siksi, ettemme aina osaa tai ehdi katsoa. Kieli, luontosuhde, tarinat ja perinteet eivät katoa yhdessä yössä, vaan hiljalleen, jos niitä ei käytetä, kerrota ja jaeta eteenpäin.
Elämme nopeatempoisessa ajassa, jossa katse suuntautuu usein vain eteenpäin, ja juuret voivat tuntua etäisiltä tai vaikeasti hahmotettavilta. Silti uskon, että tarve kuulua johonkin ja ymmärtää omaa paikkaansa maailmassa on meissä kaikissa.
Tämä ajatus on herättänyt minussa halun tehdä jotakin – omalla tavallani. Hallanvaara syntyi halusta vaalia ja tehdä näkyväksi sitä, mikä meillä jo on: kulttuuria, kansanperinnettä ja kertomuksia, jotka ansaitsevat tulla koetuiksi yhä uudelleen.
Näistä pohdinnoista ovat syntyneet Hallanvaaran tuotteet. Ne ovat minun oodini suomalaiselle kulttuurille.
Uuden edessä
Idea oman tuotemerkin lanseeraamisesta ei ollut hetken päähänpisto, vaan palaset alkoivat loksahdella paikoilleen vähitellen. Matkan alkupäässä en aavistanut lainkaan, mitä kohti olin – tietämättäni – jo pidempään ollut menossa. Ajatus valkeni vähän kerrallaan, kunnes eräänä loppusyksyn päivänä havahduin siihen, että visio oli kristallinkirkkaana mielessäni.
Olen luonut taidetta koko ikäni, ja sivutoimisena taideyrittäjänäkin olen toiminut jo pitkään. Päätoimisesti olen kuitenkin tehnyt aivan toisenlaista uraa rahoitusalalla viimeisten parinkymmenen vuoden ajan. Loppuvuodesta 2025 koin tulleeni urakehityksellisesti umpikujaan. Lopulta mielekkäin vaihtoehto oli pitkästä työsuhteesta irtisanoutuminen, niin raskaalta kuin se siinä hetkessä tuntuikin. Tunteiden ristiaallokossa kelluessani pohdin, oliko kyse todella umpikujasta – vai sittenkin risteyksestä, jonka tienviitat olivat vain vaikeasti nähtävissä. Oliko uusi polku minun itseni raivattavissa?
Se, miltä jokin asia näyttää, on hyvin paljon perspektiivistä ja asennoitumisesta kiinni. Siristin silmiäni ja päätin nähdä umpikujan sijaan risteyksen: suljin yhden oven avatakseni uuden.
Millainen on minun tieni kotiin – tie juurilleni?
Alavilla mailla hallanvaara
Monelle säätiedotuksista tuttu, vanha ja kauniisti soljuva lausahdus oli lopulta se, joka sinetöi Hallanvaaran nimen. Tämä joskus suomen kielen jopa kauneimmaksi lauseeksi tituleerattu ilmaisu on runollinen ja moniulotteinen. Hallanvaara – vaara hallasta – siihen kiteytyy jotain sattumanvaraista. Sellaista, mihin ihmisen toimilla ei ole valtaa. Se on yksi ihmisen ja luonnon yhteiselossa läsnä oleva vaaramomentti, jolla on ihmistä vahvempi voima.
Juuret
Olen keskipohjalainen, Kokkolassa syntynyt ja kasvanut, ja sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä. Kenties siksi lakeuksien alavat maat, joita täplittävät yhä harvemmiksi käyvät kenollaan olevat heinäladot, ovat minulle se kaikkein rakkain maisema. Haluan nostaa esiin tätä hiljalleen unohduksiin painuvaa näkymää. Se on yhä olemassa ja se on pysähdyttävän kaunis; säilyttämisen arvoinen.
Muistan, millaista on viettää kesäpäivää kukkaniityllä maaten, kun korret pistelevät lempeästi selkää ja pilvet kulkevat ohi verkalleen. Kiirettä ei ollut kai keksittykään.
Kun ajattelen kotia, mielessäni koti on metsä ja taivaaseen kurottavat kuuset. Se on avara heinäpelto ja meren kivikkoinen ranta. Tie kotiin kulkee yötaivaan linnunrataa pitkin, kirpeän pakkasen paukkuessa. Näitä mielikuvia haluan Hallanvaaran kuosien avulla herätellä myös muissa – en halua antaa valmiita vastauksia, vaan saada ihmiset tuntemaan, ajattelemaan ja ennen kaikkea kysymään itseltään; millainen on minun tieni kotiin, tie juurilleni?
